Peliyhtiö No Account Casinolla kesäkuun ja heinäkuun ajan on ollut käynnissä kampanja, jossa kaikki uudet asiakkaat ovat saaneet oman osuutensa 100 000 eurosta. Kampanjaa on päätetty jatkaa vielä elokuulle. Kyseessä on ansaitusti erittäin suosittu tarjous, jossa ideana on uusien asiakkaiden tehdä yksi vähintään 10 euron talletus ja lunastaa siitä hyvästä ainakin 10 euroa käteistä. Pelaamista ei edellytetä.

Kampanja on käynnissä elokuun loppuun saakka, joten kaikki uudet asiakkaat ehtivät osallistua tarjoukseen hienosti. Talletuksen arvollakaan ei ole muuta merkitystä kuin se, että talletus on ainakin 10 euroa. Jos elokuussa tulee esimerkiksi 1 000 uutta asiakasta, jokainen uusi pelaaja nappaa itselleen 100 euroa. Jokaisen osuuden suuruus riippuu siis siitä, paljonko uusia asiakkaita ehtii tämän kuun aikana tulla.
Lopuksi haluamme muistuttaa, että No Account Casinolla kaikki vanhatkin pelaajat saavat mahdollisista tappioista annettavia 10 prosentin palautuksia. Rahat annetaan aina torstaisin ja ilman mitään kierrätysehtoja. Kyseessä on rajoittamaton tarjous, joten palautuksella ei ole mitään kattoa. Talletusten tai pelaamisen määrät eivät ole ratkaisevia tekijöitä. No Account Casinolla kaikki asiakkaat ovat VIP-pelaajia.
No account Casino
- Suomeksi
- Nopeat verovapaat kotiutukset
- Paljon pelattavaa
- Hyvä käytettävyys