Thunderfist | NetEnt
Thunderfist on NetEntin vuonna 2012 julkaisema 243-linjainen peli. Samalla Thunderfist oli ja on oikeastaan vieläkin niitä harvinaisempia 243-linjaisia NetEntin pelejä, joita saisi kyllä tulla kovemmallakin tahdilla.

Jos 243-linjaisesta pelistä tulee ensimmäisenä mieleen esimerkiksi Microgamingin Immortal Romance, niin käytännössä Thunderfist on täysin erityyppinen peli. Ei mitään erikoistoimintoja peruspelin aikana, eikä myöskään todella arvokkaita yksittäisiä kuvioita vaan suuret voitot perustuvat enemmänkin siihen, että yhtä kuviota saa mahdollisimman usealta linjalta.
Ulkoasusta johtopäätöksiä vetäen pelissä haetaan itämaista tunnelmaa, mikäli hahmojen kasvojenpiirteistä, lohikäärmeistä, bambuista ja tähän päälle vielä äänimaailmasta sellaista voi näin varovaisesti päätellä.
Päävoittokuvio maksaa peruspelissä yhdeltä linjalta vain neljä kertaa panoksen takaisin. Ehkä kuulostaa naurettavalta, mutta kun kaikilla reeleillä kulkee stacked wildeja, niin linjoja voi ropista kerralla pikkuisen enemmänkin.
Bonuspeli aukeaa kolmella scatterilla, jotka eivät itsessään maksa voittoja. Spinnien määrä menee kolmesta viiteen scatterilla järjestyksessä 10, 15, 20. Lisäksi retrigger ei ole tavaton näky. Spinnien aikana kerroin vaihtelee voitoissa kahden ja viiden välillä. Aina kun saat voiton, niin saat jonkun näistä kertoimista sen kierroksen voitollesi. Ja mikäli havainto on oikea, niin myös wildien määrä on bonuspelissä suurempi kuin peruspelin aikana.
Thunderfist lukuja
- Palautusprosentti: 96,70 %
- Osuman todennäköisyys: 36,80 %
- Freespinsien palautusprosentti: 32,40 %
- Osuman todennäköisyys freespinseissä: 41,80 %
- Todennäköisyys saada freespinsit: 0,90 %.
Luvut tukevat tuota äskeistä päätelmää, että wildeja olisi enemmän bonuspelin aikana. Vähintään kolmen scatterin todennäköisyys on tuo 0,90 %, joka on hieman keskimääräistä korkeampi.