Beach | NetEnt
Beach on NetEntin 20-linjainen, viiden reelin peli vuodelta 2012. Beachista ei ole ainakaan vielä julkaistu NetEnt Touch -versiota, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa, kun pelejä päivitellään yksi kerrallaan uuteen kuosiin.

Kuten nimikin sen jo kertoo, niin pelissä ollaan rannalla. Taustalla kuuluu lokkien kirskuntaa ja aaltojen ääniä, jotka tuovatkin rannalle pelissä esiintyviä simpukoita, meritähtiä ja muuta vastaavaa.
Tässä pelissä on oikeastaan juuri täydellinen määrä erilaisia toimintoa – freespinsit ja yksi erikoisuus myös peruspelin osalta. Peruspelin wildina toimii laudan kappale, jossa lukee wild. Mikäli ruutuun ilmestyy mustekala-wild, niin tällöin se jättää itsensä kohdalle x2-wildin. Lisäksi mustekala siirtää aina kahta kuviota niin, että ruudulle ilmestyy mahdollisimman hyvät voittolinjat. Mikäli siirrettävää ei löydy, niin mustekalaa hyppää sivulle ja on siellä niin kauan, että paranneltavaa löytyy. Erinomainen toiminto.
Freespinsit aukeavat rannalle huuhtoutuvilla scatter-merkeillä, joita esittää pullopostit. Freespinsien määrät menevät järjestyksessä 8, 16 ja 24. Erikoisuutena freespinseissä on se, että mustekala-wild esiintyy keskimäärin jopa joka toisella kierroksella. Kun päävoittokuvio on arvoltaan 100 kertaa panoksen verran ja x2-wildeja esiintyy sen verran taajaan, niin isoihinkin voittoihin on mahdollisuudet.
Hyvä peli, josta ei löydy valitettavaa. Toimii sujuvasti ja erilaisia toimintoja on juuri sopiva määrä.
Beach lukuja
- Palautusprosentti: 96,80 %
- Osuman todennäköisyys: 34,60 %
- Freespinsien todennäköisyys: 0,625 %
- Osuman todennäköisyys freespinseissä: 69,80 %